Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

Ihanaa oloa olohuoneessa

Kuva
Saatiin vihdoin vähän uutta ilmettä olohuoneeseen. Vapaapäivän rietoksi päätin vihdoin tapetoida meidän olohuoneen takaseinän. Mulla on ollut tämä kukkatapetti ostettuna jo yli vuoden. Se on vain odottanut hetkeään päästä olohuoneen seinälle. Hieman minua mietitytti, että onko tämä oikea tapetti olohuoneeseen, mutta ainakin se saa olohuoneen näyttämään isommalta ja valoisemmalta. Hain myös ikeasta uuden maton. Ystävälläni oli tällainen punottu juuttimatto ja ihastuin siihen välittömästi. Rakastan ihanaa tuoksua mikä matosta tulee, rakastan sen tekstuuria jalan alla ja rakastan sen lämpöä. Lisäksi ajattelin että matto pysyy vilskeessä ja vilinässä paremmin paikoillaan liukkaalla lautalattialla. Lisäksi olohuoneen lattiassa on naarmua ja kulumaa ison koiran kynsistä, joten iso matto peittää ne kivasti alleen siihen asti että saadaan uudelleenmaalattua lattia. Kuten voitte huomata jalkalistatkin meiltä puuttuu. Ne odottavat edelleen maalaamista autotallista. Vaikka olohuoneessa on v

Hyvää matkaa rakas

Kuva
Kuulehan, nyt kerron sulle,  mitä tänään kuuluu mulle.  Aika sairas olen nyt,  kovin olen väsynyt.  Kipeä on mulla tassu,  sekä mullin mallin massu. Lääkkeet eivät auta enää, nyrpistän nyt niille nenää. Levätä mä tahdon vain, ja muistella mun muistojain. Hyvän elämän mä elin, tietä omaa kuljeskelin. Aina olen ollut vapaa, enkä vaihda sitä tapaa. Niitylle tein lystit retket, vietin monet hauskat hetket. Siellä nautin kesäpäivät, muistot parhaat sieltä jäivät. Sinne tahdon vielä päästä, nauttimaan hetken kesäsäästä. Jos jaksan, tutun reitin kuljen, ja viimein hiljaa silmät suljen. Nurmen peittoon pehmeään, peitelkää mut lepäämään. Uinun siellä unta syvää, kesää ikuista ja hyvää. Siellä kukkii kissankellot,  siniset on niityt, pellot. Ei untani voi estää,  vain ystävyys se yhä kestää. Olen tuskista vapaa ja mukana tuulen, saan kulkea rajalla ajattomuuden. Olen kimallus tähden, olen pilven lento, olen kasteisen aamun pisara hento. En ole poissa vaan luoksenne saavun, muk

Tuolien tuunausta räteillä

Kuva
Kävin tänään piipahtamassa kirpputorilla ja katsomassa jos sieltä löytyisi jotain aarteita. En ole yleensä mikään himokirppistelijä, mutta tykkään silloin tällöin käydä katsomassa lähikirpparin tarjonnan. Aika usein jotain kyllä myös tarttuu mukaan. Tällä kertaa pongasin kirpparilta vanhan hapsuisen pöytäliinan, jossa oli minun mielestä hienot värit ja kuosi. Ajattelin ensin ommella tästä tyynyjä, mutta sitten keksin että näistähän saa kivat uudet verhoilut meidän ruokahuoneen tuoleihin. Ihoan meidän ruokatuolien ruskeaa nukkaista päällistä, hyi. Leikkasin liinasta hapsut talteen tulevia askarteluja varten ja verhoilin kaksi ruokahuoneen tuolia. Tämä oli mun elämäni ensimmäinen kerta kun verhoilin yhtään mitään, olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. Kaksi tuolia olisi vielä vailla uutta päällistä, mutta ajattelin että jos löydän toisen vanhan pöytäliinan jostain, niin saavat kaksi seuraavaakin tuolia uudet päälliset. Mutta tällaista DIY puuhailua sunnuntai iltaan :)

Taikametsiä miniatyyrikoossa

Kuva
Vaihteeksi askartelin taas jouluasetelmia. Tällä kertaa olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Ihastuin nyt noihin ledi nauhoihin niin, että oli taas pakko päästä vähän  niillä leikkimään. Tällä kertaa asetelmat syntyivät mättäästä ja muovifiguureista. Olohuoneen peltivati seisoo siinä kesät talvet, vain sen sisältämät asetelmat vaihtuvat. Kun taas yläkertaan tein asetelman ikean maljakkoa hyväksi käyttäen. Maljakon vieressä oleva peuran sarvi löytyi jonkun aikaa sitten sattumalta lähimetsästä. Tuossa yläkerran lipaston päällä se odottaa hetkeä jolloin keksin mitä siitä askartelisin. Onhan tuo sarvi hauska ihan tuollaisenaankin. Ihanaa sunnuntaita kaikille  ♥

Lahja lapaset

Kuva
Tämmöset ihanat lapaset sain lahjaksi, joten pitää nekin täällä nyt esitellä. Vaikka paljon käsitöitä teenkin, niin erittäin harvoin tulee tehtyä jotain itselleen. Useimmiten neulon lahjoja, sillä onhan muiden ihmisten ilahduttaminen omilla käsitöillä ihanaa. Mutta on myös melkein yhtä ihanaa saada itse niitä lahjoja. Rakastan näiden tumppujen väriä. Haaveilen että maalattaisiin joskus meidän talo saman tyylisellä vanhalla keltaisella. Harmaa ja valkoinen kuviointi sopii näihin erittäin hyvin. Samalla kuviointi tyylillä ja värimaailmalla saisi aikaan hienot saapassukat. Talvi saa nyt tulla, sillä ainakin minun sormeni pysyvät nyt lämpöisinä. Kummasta te pidätte enemmän lahjojen saamisesta vai niiden antamisesta ? :)

Muutama vauvan neule

Kuva
Virosta ostin muutaman kerän herkullisen värisiä likuvärjättyjä pehmeitä alpakkalankoja. Näistä syntyi muutama vauvojen neule. Tehty noin vuoden ikäisille muksuille. Vaaleanpunainen on virkattu ja vihreä on neulottu yhdestä palasta. Kummatkin helppoja tehdä ja kummankin ohje kaivettu pinterestistä. Vähän tylsän väriset noi vihreän napit ja nyt vasta huomasin että kuvissa vähän toi reuna repsottaa kun joku langanpätkä jäänyt tiukalle. Tykkään tehdä näitä lasten neuleita vaikka lapsia ei olekkaan, sillä noh ne valmistuvat nopeasti ja onhan ne söpöjäkin :) Voisin joulusukkien väliin pyöräyttää vaikka taas jonkun neuleen kunhan löytäisin jonkun ihanan langan. Pitäisi käydä virossa taas lankaostoksilla. Usen ostan lankani Pärnusta, mutta ihan joku tallinnan päiväreissukin olisi kiva. Tosin en ole kovin perillä tallinnan käsityökaupoista, joten jos teillä on hyviä shoppailuvinkkejä niin ne otataan avosylin vastaan :)

Chia vanukasta

Kuva
Minun oli jo pitkään tehnyt mieli kokeilla chia vanukkaan tekemistä. Kesällä sitä hekuttivat niin lehdet kuin sosiaalinen media.  En ole sen kummemmin edes perehtynyt chia siementen terveysvaikutuksiin tai ravintosisältöön. Oletan kuitenkin että niissä on samat hyödyt kuin muissakin siemenissä ja pähkinöissä, eli runsaasti proteiinia, kuitua ja hyviä rasvahappoja. Netti on varmaan pullollaan erilaisia ohjeita, mutta tämä "oma" ohjeeni on koottu niistä aineksista mitä kylän kaupassa sattui olemaan. Chia siemeneni hain Lidlistä.  Oman vanukkaani valmistin kookomaitoon . Netissä suositeltiin Alpron kookosmaitoa, mutta meidän pikkupuodissa ei sitä sattunut olemaan ja tyydyin kokeilemaan purkitettua kookosmaitoa. Huomioi että purkitettu kookosmaito täytyy ensin emulgoida vesihauteessa tasaiseksi. Lisäsin ennen siemeniä kookosmaitoon kaksi teelusikallista vaniljasokeria.  Sitten lisäsin 400g kookomaitoa viisi ruokalusikallista chia siemeniä. Hyytelöitymiseen menee noin 15

DIY valokranssi

Kuva
Olin jo pitkään halunnut meidän oveen kranssin jossa olisi myös ledit samassa. En vain mistään löytänyt kivaa ja edullista kranssia, joka ei näyttäisi aivan keinotekoiselta. Joten päätin tehdä sellaisen itse. Tämän kranssin tekeminen on erittäin helppoa, eikä sen tekemiseen tarvitse erikoisia työvälineitä. Jos sormivoimat ovat huonot kannattaa askerteluun varata pihdit. Kranssin tekeminen vie aikaa muutaman tunnin ja tarvikkeet maksavat jonkin verran alle 15 euroa. Omat tarvikkeeni hankin Tokmannilta. Askarteluun tarvitse kranssipohjan, havuja, käpyjä, pieniä metallikoukkuja, lankaa ja alla näkyvän pattereilla toimivan valolangan. LED valolankoja valmistaa ainakin Revontuli. Jos suunnittelet kranssia ulos, huomioi se että sopiivo valolanka ulkokäyttöön. Aloita ruuvvaamalla pienet koukut kiinni käpyjen kantoihin. Tämä on oikeastaan helpoin tapa kiinnittää kävyt kranssiin. Koukkujen vääntäminen vaatii hieman sormivoimia, joten voit käyttää myös pihtejä apuna. Olen kuiten

Onko sieluja olemassa?

Kuva
Joudun työni puolesta olemaan aika paljon tekemisissä kuoleman kanssa. Viime yönä tapahtui kummia, eihän se toisaalta ole ihme kun olemme näin lähellä pyhäinpäivää. Vanhan uskomuksen mukaan pyhäinpäivänä sielut ovat aktiivisesti liikkeellä ja monelle onkin tullut tavaksi muistaa poisnukkuneita erityisesti pyhäinpäivänä. Myös ympäri maailmaa juhlitaan kuolleita näihin samoihin aikoihin. Yleisin juhlapäivä on 1.11, mutta suomessa sekä tavallisten tallaajien että pyhien kristittyjen kuolinpäivää juhlitaan marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Useissa maissa juhlintaa siivettää karnivaalimaiset menot, mutta suomessa suomalaisen jäykkämäisyyden vuoksi juhlinta on hillittyä. Viime yönä kesken yötä työtoverini tietokoneen monitori vain pimeni. Käynnisteltiin koneita ja rämplättiin johtoja ihan siinä uskossa, että nyt hajosi koko monitori lopullisesti. Hieman tämän jälkeen löysimme erään ihmisen, joka oli lähtenyt kohti viimeistä matkaa. Kun olimme saatelleet tämän ihmisen asianmukaisesti